keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Sannan banaanikakku

Tämän kakun reseptin sain ystävältäni Sannalta pyytäessäni ystävieni lempireseptejä. Taas tuli aika banaanikakun kun pöydällä pötkötteli muutama tummaakin tummempi banaani ja niin resepti pääsi kokeiluun. Ja tämä oli hyvää!


Sannan Banaanikakku

5dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 dl kermaa
3 munaa
2-3 dl banaanisosetta (2-3 isohkoa banaania)
1,5 dl juoksevaa margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Banaanisose kannattaa tehdä esim. sauvasekoittimella, jolloin sose on melko löysää. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin pullomargariinia, sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin. Paista 175 C, alin taso, 45-60 min. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista 10 minuuttia.


Tässä kakussa kokeilin Lidlin ruokaohjevihkosessa ollutta vinkkiä. Siinä kehoitettiin "leivittämään" kakkuvuoka ruokosokerilla. Silloin kakun pintaan muodostuu karamellisoitua sokeria. Täytyy sanoa, että sopi tähän kakkuun mainiosti. Sokeria olisi voinut toki laittaa enemmänkin, mutta ei makeaa mahan täydeltä.


Kermaa minulla ei sattunut nyt olemaan kaapissa, mutta avattu mantelimaitopurkki löytyi. Niinpä käytin sen kerman sijaan ja täytyy sanoa, että hyvää oli sekin. Ei kyllä erityisesti maistunut lopputuloksessa, mutta kokonaisuudessaan kakku oli mehevää ja hyvää.


Perheemme on viettänyt sokeritonta syyskuuta. Niinpä kaikki tämän kuukauden kakut ovat päätyneet lahjaksi ystäville. Ainoastaan pienen suullisen olen kakkuja maistanut, jotta olen voinut todeta ne syötäviksi :) Enää muutama yö lokakuuhun, sitä odotellessa....

lauantai 17. syyskuuta 2016

Porkkana-nougatkakku

Näin syksyllä mikään ei ole parempaa kuin porkkanakakku. Tämä resepti on itse asiassa alunperin ollut piirakka, mutta ajattelin testata toimisiko kakkuna, sillä tämä on niin ihanaa. Ja toimihan se. Tässä kuorrute on korvattu totutun tuorejuuston sijaan rahkalla ja minusta se on helppo ja maukas ratkaisu.


Porkkana-nougatkakku

3-4 (200g) porkkanaa
3 kananmunaa
1 dl rypsiöljyä
2 dl sokeria     
1 dl fariinisokeria                       
½ pss (à150g) Fazer Wiener Nougat Crush - rouhetta          
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
ripaus suolaa  

Kuorrutus:
2 tlk (200g) Valio maustettua rahkaa, sitruuna                        
½ pss (à150g) Fazer Wiener Nougat Crush - rouhetta
        
Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
Riko munien rakenne kulhossa. Sekoita joukkoon porkkanaraaste, öljy, sokerit ja nougatrouhe.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, kaneli ja suola keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla 45 minuuttia.  Anna kakun  jäähtyä kylmäksi.
Levitä sitruunarahka kakun päälle. Koristele nougatrouheella juuri ennen tarjoilua, jotta rouhe säilyy rapeana. (Alkuperäinen ohje Pirkasta, mutta netistä sitä ei enää löytynyt)


Tämä kakku on todella mehevä. Vaikka taikina ei näytä niin herkulliselta, niin tuoksu on jo tässä vaiheessa huumaava. Jos haluat tehdä tämän piirakkana laita piirakka halkaisijaltaan 30 cm vuokaan ja paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Piirakkaan riittää kuorrutteeksi yksi purkki rahkaa.


Ja arkisemman saa jos jättää kuorrutteen pois. Maukasta myös näinkin.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Suklaasuukkojen kakku

No nyt löytyi jälleen erinomainen kakku! Maku lehden facebook palstalla kyseltiin mikä tuotepakkauksen resepti on jäänyt käyttöösi ja siellä eräs naishenkilö kertoi perunajauhopakkauksesta tämän löytäneensä ja siitä tulleen hänen suosikkinsa. Päätin kokeilla. Tämä kakku matkasi kummipojan 5-vuotisjuhliin.


Suklaasuukkojen kakku 

200 g                   margariinia
3 dl                      sokeria
4                           munaa
1 1/2 dl              vehnäjauhoja
2 dl                      Kolmen Konstin perunajauhoja
2 tl                       leivinjauhetta
2 tl                       vanillliinisokeria
2 dl                      kuorellista appelsiinimarmeladia

Kuorrutus:
1                           appelsiinin raastettu kuori
2 rkl                     appelsiinin mehua
50 g                     margariinia
3 1/2 dl              tomusokeria (eli n. 210 g)
2 tl                       vanilliinisokeria
1 rkl                     kaakaojauhetta

1. Vatkaa huoneenlämmössä pehmennyttä margariinia hieman. Lisää sokeri ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne margariiniseoksen joukkoon. Vatkaa 7 minuuttia. Lisää marmeladi ja sekoita.
2. Kaada taikina korppujauhotettuun rengasvuokaan (2,2 l). Paista uunin alatasossa 175 asteessa 1 tunti. Kumoa kakku vasta jäähtyneenä.
3. Pese appelsiini hyvin, raasta kuori ja purista mehu. Sekoita huoneenlämpöisen margariinin joukkoon sokerit, kaakao, kuoriraaste ja mehu. Sekoita kuorrutus tasaiseksi ja levitä kakun päälle. Alkuperäinen ohje: Finnamyl


Koska kakku matkasi vieraille, laitoin kakun tuon pahvisen kakkualustan päälle, joita olen ostanut Confetista. Alustat ovat kyllä äärimmäisen hyviä lahjaksi vietäessä. 



Kuorrutetta muunsin sen verran, että vähensin margariinin määrä puoleen eli 50 g. Silloin siitä tuli mielestäni sopivan levitettävää. Tyttäreni koristeli kakun nonparellein 5-vuotiaalle sankarille sopivaksi. 


Mutta kakku ilman kuorrutustakin oli ihanan mehevää ja appelsiinista. Välttämättä ei siis vaadi kuorrutetta.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Suklaarusinakakku

Syntymäpäivilleni halusin ehdottomasti tehdä suklaarusinakakun. Olemme saaneet monena jouluna kyseisen kakun lahjaksi ystävältämme. En vain koskaan aikaisemmin ole kokeillut tehdä sitä itse.


Suklaarusinakakku

3 munaa
2 dl sokeria
100 g margariinia
100 g tummaa suklaata
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl suklaarusinoita
0,5 dl kuohukermaa
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
3 rkl kuohukermaa
150 g tummaasuklaata

Koristeeksi
1 dl suklaarusinoita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata rasva kattilassa ja lisää suklaa paloina joukkoon. Sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut (voit sulattaa suklaan myös mikrossa). Lisää hieman jäähtynyt suklaaseos munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää suklaarusinat jauhojen joukkoon. Sekoita taikinaan vuorotellen rusina-jauhoseosta ja kermaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ( ja korppujauhotettuun) kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Anna hetken aikaa jäähtyä vuoassa ja kumoa sen jälkeen ritilälle jäähtymään. Valmista suklaakuorrutus. Kuumenna kattilassa kerma ja lisää suklaa pieninä paloina joukkoon (tai sulata suklaa mikrossa). Sekoita tasaiseksi kuorrutteeksi. Valuta kuorrutus jäähtyneen kakun pintaan. Koristele suklaarusinoilla. Ohje: Yhteishyvä


Kakku on hyvää ilman kuorrutettakin, mutta kyllähän se kuorrute on tässä kakussa se kruunu. Minä olen aivan onneton näissä kuorrutteissa, mutta täytyy kehaista, että tämä onnistui hyvin minun tekemäkseni. Suklaan sulatin mikrossa. Teen sen näin: Mikron teho 350 W. Sulata ensin 1 minuutti ja sekoita. Sen jälkeen sulata aina 30 s jaksoissa ja välissä sekoita. Näin tehden suklaa ei pala. Vielä kun tekisi tuon kuorruttamisen muulla kuin tarjoiluastiassa, niin lopputulos olisi huomattavasti siistimpi :)


Mutta en malta olla esittelemättä tätä Anna-Mari Westin korttia, joka on niin täydellinen kakkuihmiselle :)